Connor Dane

Hahmo & teksti © Nibs
Kuvissa: Miko Hughes


PERHE
Biol. isä: Aaron Reid - * 27.10.1962, 17-29v, Skorpioni
Biol. äiti: Channa Reid - * 27.10.1962, kuollut 16-vuotiaana
Isä: Alex Michael Dane - * 1942, 37-49v
Äiti: Juliet Amy Dane (os. Holmes) - * 1946, 34-46v

---> Biologinen lähisuku kieltää olevansa pojalle mitään sukua, adoptiosuku taasen on hyvin vähissä ensimmäisen velhosodan jäljiltä. Eivätkä hekään kovin läheisissä väleissä enää ole.

ULKONÄKÖ
Lapsena poika on pienikokoinen, parisen vuotta keskiverto ikäistään jäljessä - eikä siitä liikaa veny sillä on täysikasvuisena vain 160cm pituinen. Paino on pituuteensa nähden normaali eikä ruumiinrakenteessa muutenkaan ole mitään silmiinpistävää. Kasvoiltaan hän on melkolailla ikäisensä oloinen, mutta lyhyys ja pienikokoisuus saattavat hämätä. Silmät ovat tummanruskeat, samoin hiukset jotka ulottuvat yleensä leukaan tai hieman sen alapuolelle ja tuppaavat usein olemaan hienman sekaisin. Tyypillinen vaatetus on neutraalia ja yleensä jotain tummaa väriä, vaikkei valkoinenkaan täysin ennennäkemätöntä ole. Poika on hyvin paljon adoptioäitinsä näköinen ja adoptioisänsäkin, niin paljon että voisi aivan hyvin olla heidän biologinen lapsena, mutta ei tosiaan ole heille mitään sukua.

PERSOONAA
Connor on hyvin intensiivinen, intohimoinen ja aktiivinen persoona joka taitaa kyllä terävän ja järkevän ajattelun, mutta antaa usein tunteidensa hallita tekemisiään, ja yleensä jonkun muun täytyy painaa jarrua hänen puolestaan. Yleisesti ottaen hän on aivan tyypillinen nuori poika kiinnostuksenkohteiltaan ja ilkikurisine taipumuksineen, mutta ehkä keskiverto ikätovereitaan enemmän kaipaa elämäänsä syviä kokemuksia ja tuskastuu jos ei moneen päivään satu mitään jännittävää tai dramaattista. Missä vaiheessa hän todennäköisesti järjestää sitä itse enemmän tai vähemmän harmittomalla tavalla.

Tämä nuorukainen on sosiaalinen ja juttelee lähes yhtä mielellään kuin seikkailee ja tutkii, mutta ei useinkaan avaudu syvimmistä tunteistaan kovin herkästi. Ne kanavoituvat paremmin luovuuden kautta, kuten kirjoittamisen ja piirtämisen joissa hän on melko lahjakas. Toisaalta, jos on kyse hänelle erityisen tärkeästä asiasta, poika kyllä laukoo ajatuksensa estoitta, ja pitää oikeuksistaan tiukasti kiinni. Hänet on kyllä kasvatettu kunnioittavaksi ja kohteliaaksi, mutta auktoriteeteilla voi välillä olla melkoinen tekeminen hänen kanssaan sillä hän on hyvin suorapuheinen ja teräväkielinen eikä tunteidensa ajamana aina jaksa hillitä sitä, ja ylipäätään on hyvin voimakastahtoinen ja valta nousee herkästi hattuun.

Kostonhimo on hänessä voimakas piirre joka ei ole kovin hyvä yhdistyessään tapaan antaa tunteiden ohjata toimiaan. Lisäksi tarpeeksi suuttuessaan tai ahdistuessaan hän saattaa taipua jopa silmittömään väkivaltaan. Lieventävänä piirteenä on kuitenkin se, että hän omaa vahvan itsetunnon eikä suutu suuremmin kovin helposti, ja pyrkii olemaan antamatta vihalle liikaa tilaa. Ahdistus sen sijaan nousee herkemmin kriittisiin syvyyksiin, muunmuassa jos joutuu kuuntelemaan vähänkin pidempään itkeviä lapsia, tai aikuisten huutamista. Samoin pimeässä hän saattaa herkemmin menettää itsehillintänsä. Pimeän pelko on vaivannut häntä koko ikänsä, mitä hän ei ole halunnut myöntää sitten kouluiän saavutettuaan. Peloissaan hän ei myöskään antaisi aikuisten koskea häneen ja pahimmassa tilanteessa käy väkivaltaiseksi silloinkin. Adoptiovanhempansa ovat ainoat aikuiset joihin hän on oppinut luottamaan täysin varauksetta.

Hänen myötätunnon kykynsä lapsia kohtaan on suuri, mutta aikuisia kohtaan hyvin vähäistä - ja pojalla on ongelmia rakkauden ja fyysisen hellyyden jakamisessa; hän ottaa sitä vastaan varautuneesti, on sen osoittamisen suhteen melko pidättyväinen, ja osoittaessankaan ei ole vapautunut. Edelleenkin tämä koskee lähinnä vieraampia ihmisiä, eli adoptiovanhempiensa ja pikkuveljensä kanssa hänellä ei ole tässä ongelmaa.

Hän rakastaa mysteerejä ja niiden tutkimista, etenkin elämää suurempien, ja on siksi varsin kiinnostunut Harry Potterin ja Voldemortin tapauksesta sekä Kuoleman varjeluksista.
Connor on hyvin suvaitsevainen ja erilaisuutta arvostava persoona, jolle on tärkeää saada uusia kokemuksia ja kehittyä niin taikuudessa kuin ihmisenä. Joten myös kokeilunhalu on hallitsevana piirteenä niin hyvässä kuin pahassakin. Hän panostaa kouluun melko hyvin, mutta sysää moisen vastuun sivuun aika herkästi jos olisi tiedossa jotain erityisen jännittävää vapaa-ajan puuhaa.


HISTORIAA
Connor syntyi Lontoossa, ja tuotiin maailmaan kaiken muun paitsi rakkauden nimessä.
Hänen biologisen isän puolen sukunsa on äärimmäisen uskonnollista tyyppiä, (kristinusko.) Suku on pitkältä noitavainojen ajoista asti puoliverisiä jotka ovat yrittäneet katkaista verilinjan taikavoiman mm. naimalla jästin, eikä kukaan tietenkään ole onnistunut. Sukupolvi toisensa jälkeen suhtautuminen taikuuteen paheni, kunnes Connorin isän kohdalla ei enää kertakaikkiaan kestetty sitä tosiseikkaa että heidän poikansa oli myös taikavoimainen – mikä alkoi tämän kohdalla näkyä noin kolmen vuoden iässä. Siitä lähtien Aaron kasvoi pelon ja vihan varjossa, henkisesti ja fyysisesti pahoinpideltynä. Äärimmäisestä kristinuskosta johtuen fyysinen pahoinpitely ei tosin ollut mitään tyypillistä perheväkivaltaa, vaan tavanomaista ruumiillista kuritusta liiallisessa määrin ja lähes jokaisesta tahattomasta taiasta jonka Aaron teki. Samalla hänen kaksossiskoaan rakastettiin syvästi, koska tämä ei näyttänyt taikavoimia vielä teini-iässäkään. (Rowling on sanonut että taikuus voi ilmetä ihmisessä vasta myöhäisessä iässä, joskin se on hyvin harvinaista.)

Vuosien mittaan Aaron alkoi, kasvatuksensa monien eri elementtien takia uskoa että taikuus todella oli paholaisesta ja että hänen velhona kuului syventyä pimeään taikuuteen, ja alkoi nauttia kivun ja kärsimyksen tuottamisesta kaikille jotka olivat erilaisia kuin hän. Tämä oli oikeastaan synnynnäinen taipumus mutta ei ollut heti noussut esille, ja kasvatuksensa myötä keskittyi tietynlaiseen ryhmään. Lordi Voldemortin ja kuolonsyöjien sotarummut toivat oman osansa uskon ja asenteen vahvistumiseen, vaikkei hän koskaan liittynytkään niihin joukkoihin sillä häntä ei tippaakaan kiinnostanut puhdasverisyys. Tylypahka oli tietenkin toista luokkaa, (minne hänet oli päästetty jotta poika olisi poissa silmistä ja mielestä suurimman osan vuotta), mutta kotiolot olivat vaikuttaneet häneen syntymästä saakka, pahenivat lomien aikana, eikä hän puhunut kotioloistaan koululla. Lisäksi hänen äidin puolen suvussaan on herkkyys psyykkiseen vääristymään, tarpeeksi syvän tunne-elämän iskun tai ahdistuksen myötä, ja Aaron liikkui näillä rajoilla koko nuoruutensa.

Lopulta 16-vuotias Aaron päätyi parhaaksi näkemäänsä taiattomaan keinoon kostaa perheelleen kaikki mennyt; joululoman lopulla viidenneltä lukuvuodeltaan, hän raiskasi kaksossiskonsa. Channa ei ollut kertonut tapahtuneesta vanhemmilleen, totuus selvisi vasta Aaronin lähdettyä kuudennelle lukuvuodelleen.
Palattuaaan jouluksi kotiin kuudennelta vuodeltaan Tylypahkasta, 17-vuotiasta Aaronia ei enää päästetty edes sisään. Channa oli kuollut synnytyksessä ja Aaronin syliin lykättiin pari viikkoa laskettua aikaa myöhemmin syntynyt, kahdeksan viikon ikäinen poikavauva. Vauva oli fyysisesti normaali ja terve. Aaron joka ei ollut tullut edes ajatelleeksi tällaista mahdollisuutta, oli aluksi syvästi onnessaan siitä että hänen kostonsa oli muodostunut suunniteltua mehevämmäksi. Connorin takia hän keskeytti Tylypahka-opintonsa tuohon kuudennen vuosikurssinsa jouluun, ja yritti elättää itsensä ja lapsensa. Toisin kuin vanhempansa, hän ei kokenut pojastaan huolehtimista vastenmielisenä vaan kasvoi jopa välittämään lapsesta, mutta hyvin nuoren ikänsä ja väkivaltaisen kasvunsa ja taipumustensa takia hänkään ei huolehtinut pojasta niin hyvin kuin olisi pitänyt.

Elämänsä kaksi ensimmäistä vuotta Connor kasvoi aliravittuna ja pahoinpideltynä ympäri Lontoota, missä hänen isänsä oli alkanut ystävänsä, erään noidan kanssa pitää perhepäivähoitolaa jästilapsille. Palvelu muutti usein kaupunginosaa ja sen pitäjät identiteettiään monijuomaliemen avulla, (lopulta tappaen ne joiden identiteettiä käyttivät, kaapaten vain laitapuolen kulkijoita joita harva jos kukaan osasi kaivata tai tunsi), sillä jokaikinen lapsi joka heidän hoiviinsa oli luotettu, kärsi ennen pitkää kidutuksen ja kuoleman. Connor joutui näkemään jotkut niistä - joskaan ei koskaan loppuun asti sillä lopulta ryömi/juoksi aina toiseen huoneeseen piiloon...missä hän kuitenkin aina kuuli jokaisen hetken. Ei hän niin pienenä ymmärtänyt mistä oli kyse, mutta sitä vahvemmin ne painuivatkin pojan alitajuntaan.

Joulun alla vuonna jolloin Connor täytti kaksi, Aaronin vanhemmat olivat, jos mahdollista vieläkin syvemmin uskovaisia ja olivat aina uskoneet siihen osaan Raamattua joka tuomitsee insestin kuolemalla. Aaron joka ei suorastaan rakastanut lastaan, oli valmis mieluummin tappamaan Connorin ja hävittämään rumiin kuin jättämään todisteita itseään vastaan minkäänsortin rikkeisiin liittyen siltä varalta että saisi tosissaan uskonliikkeet kimppuunsa. (Poika syntyi kotona, ja vasta Aaron rekisteröi tämän syntymän - hämäysloitsun avulla sillä rekisteröinti tapahtui kuukautta lakisääteistä ajankohtaa myöhemmin. Hän ilmoitti pojan äidiksi tuon itseään muutamaa vuotta vanhemman naisen jonka kanssa alkoi pitää perhepäivähoitolaa.) Connorin onneksi tappokirous osui kuitenkin ohi, sillä Taikaministeriön aurorit olivat juuri ehtineet paikalle, melkein vuotta aiemmin saatuaan vihiä Aaronin ja tämän kumppanin puuhista ja vihdoin jäljitettyä heidät. Lehti-ilmoituksiin oli langetettu loitsu jonka takia jästivanhemmat pitivät niitä täysin pätevänä ja viattomana, sillä mitään lupiahan heillä ei perhepäivähoitolan pitämiseen tietenkään ollut.
Kaksikko oli ehtinyt tappaa kymmenen aikuista ja ainakin kolmekymmentä lasta, hävittäneet ruumiit mutta niitä oli ajan kanssa alkanut löytyä. Jästipoliisin rekistereissä tapaukset ovat yhä selvittämättömien rikosten listalla ja uskotaan olevan jonkinlaisen järjestäytyneen rikollisuuden, kultin tekosia, koska lapset olivat raa'asti murhattuja.

Aaron ja kumppaninsa saivat elinkautisen tuomion Azkabanissa. Totuutta tapahtuneesta ei tietenkään voida koskaan kertoa jästeille ja tässä vaiheessa oli jo täysin mahdotonta edes hämäysloitsuin järjestää tapauksia selvitetyiksi jästien poliisissa. Tapaukset kun olivat olleet jästien mediassa ja kestäneet kaksi vuotta - liian moni tiesi niistä. Joten tapaukset ovat yhä ja aina selvittämättömien rikosten joukossa jästien poliisin kirjoissa, ja yritetään vain jäljittää kaikki uhrit jotta perheet saisivat edes jonkinlaisen sulkeuman voidessaan asiallisesti haudata lapsensa.
Taikayhteiskunnan sosiaalityöntekijät, jästien sosiaalityöntekijäiden kanssa, kaivautuivat Connorin isovamhempien taustoihin ja elämään ennen kuin edes tosissaan harkitsivat minne poika pitäisi lykätä kasvamaan, varsinkin kun taapero oli jo valmiiksi pahoinpidelty. Lähinnä huolenpidon laiminlyönnin muodossa, mutta osittain myös fyysisesti enimmäkseen loitsuin ja kirouksin. Oasksi sosiaalityöntekijät joutuivat käyttämään taikaa sillä isovanhemmat kieltäytyivät puhumasta paljon mitään. Kaiken lopulta selvittyä, adoptio uuteen perheeseen osoittautui ainoaksi vaihtoehdoksi. Poika pidettiin Lontoossa vain velhoja ja noitia palvelevassa oprokodissa sillä tätä ei voitu edes harkita sijoittaa jästiperheeseen.
Uuden perheen löytyminen ei siis ollut helppoa, sillä poika oli melkoinen haaste hirvittävän epätaspainoisen psyykkeensä kanssa ja muutenkaan kukaan ei tuntunut haluavan lasta jolla oli niin synkät ja epäterveenä nähdyt juuret. Vanhempien verisukulaisuutta ei tietenkään mainostettu, mutta moni tahtoi tietää geeniperimät. Sen pelättiin aiheuttaneen lapselle geneettistä rappeutumaa tai psyykkisiä poikkeavuuksia joita ei voisi hoitaa pois. Varsinkin kun vanhemmat eivät olleet vain verisisarukset, vaan kaksoset. Eikähän mahdollisia ongelmia edes voitu todeta pojan ollessa vasta 2-vuotias.

Kolme kuukautta Connor vietti orpokodissa mikä oli hänen tapauksessaan hirvittävän pitkä aika, kunnes löydettiin Lontoosta pariskunta joka katsottiin hyvin mahdollisesti sopivaksi perheeksi, omaten terveen ja tasapainoisen suhtautumisen niin taikuuteen kuin jästeihinkin, sekä tervehenkisen uskonnollisen näkemyksen ja ammattinsakin soveltuvan mitä mainioimmin tämän kaltaisesta lapsesta huolehtimiseen. Vielä toiset kolme kuukautta kului pariskunnan taustojen ja muiden tärkeiden asioiden selvittelyyn, (Connorin ollessa erityistarve-lapsi, prosessia edistettiin tavallista tehokkaammin ja siten nopeammin), ja lopulta kesäkuussa 1982 Connor pääsi asumaan Danejen luokse. Adoptio vahvistui seuraavan vuoden aikana seurantavierailujen ja byrokratian pyörien myötä niin jästien kuin taikavoimaistenkin sosiaalipalveluista.
Jästien rekistereihin korjattiin Connorin biologisen äidin oikea henkilöllisyys ja heitettiin hämäysloitsu jonka myötä jästit uskovat pojan biologiden isän kuolleen onnettomuudessa kotona.
Psyykkisiä ongelmia pojassa on esiintynyt, mutta ei mitään mitä ei voisi korjata tai ainakin merkittävästi lieventää. Vuosien mittaan osoittautui että geeniperimästään huolimatta Connor kehittyi normaalisti, tosin psyykkisten ongelmien suhteen on vaikea sanoa onko kyse vain historiasta vai myös geeneistä. Heidän onnekseen Aaron joka oli itse kasvanut kolme ensimmäistä vuottaan rakkaudessa, oli myös onnistunut osoittamaan omalle lapselleen sen verran hellyyttäkin, ettei Connorille ollut pääosin huonon kohtelunkaan takia muodostunut aivan äärimmäistä kiintymyshäiriöitä. Vauvavuosista jäi kyllä huomattavat jäljet pojan kykyyn ottaa vastaan ja osoittaa rakkautta ja fyysistä hellyyttä ja hyvin herkästi väkivaltaan taipuvaisuuden, mutta Alex ja Juliet onnistuivat sitkeällä työllä voittaa pojan luottamus. Ulkopuolisten suhteen asiaa ei kuitenkaan ole saatu yhtä hyvälle mallille. He ovat kasvattaneet Connoria rakkaudessa ja kurissa, ja opettaen jättämään vihan ja ennakkoluulot mielestään.

Poika on siis elänyt adoptiostaan lähtien onnellista lapsuutta, kasvanut suhteellisen tasapainoiseksi ja käy jästien alakoulua. Juliet jäi kotiäidiksi adoption yhteydessä, eikä päässyt palaamaan töihin vielä pojan saavutettua kouluiänkään sillä tämä ei ollut valmis kouluun vielä 5-vuotiaana - ja myöskin koska ruumiillinen kuritus oli silloin vielä laillista kouluissa ja tuppasi olemaan kotikuria rankempaa, eivätkä he halunneet riskeerata pojan altistamista sille tai sen todistamiselle. Psyykkiset ongelmansa vaikeuttivat hurjasti asioita, eikä vähiten vahinkotaikojen hillinnän harjoittamista. Poika saatiin suhteellisen hyvään tasapainoon mm. lääkiryksen avulla ja hän pääsi aloittamaan alakoulun syksyllä 1987, kun täytti kahdeksan, eli neljänneltä luokalta.

Lokakuussa syntyneenä Connor saa kutsun Tylypahkan normaalisti hieman ennen yhdettätoista syntymäpäiväänsä, mutta aloitusmahdollisuuden vasta syksyllä 1991 lähempänä kahdettatoista syntymäpäiväänsä. Hänen vanhempansa saivat siis vielä vuoden lisää aikaa päättää halusivatko lähettää pojan sisäoppilaitokseen. Vaikka pojan tilanne on tässä vaiheessa melko hyvä, ensimmäiset kaksi elinvuottaan jättivät jälkensä;
Vuosikausia poikaa vaivasivat synkeät painajaiset, oli ailahtelevasti normaalin oloinen ja kohta taas pelokas ja väkivaltainen. Vielä '90-luvullakin hän taipuu väkivaltaan ja kärsii vahvasta pimeänpelosta ja välilä painajaisista.
Terapian avulla painajaiskaudet saadaan loppumaan, (eli hän niitä näkee muttei lopulta enää viikkokausia kestävinä jaksoina), ja silmitön väkivaltainen taipumus ilmenemään silkan hermostumisen sijaan vain kunnolla suuttuessa tai ahdistuessa, ja pimeänpelko melko hyvin pojan hallintaan. Lääkityksen avulla ahdistus ja muu vaikuttaja saadaan myös hallintaan ja 10-vuotiaasta asti hän on pärjännyt tarpeeksi hyvin ilman.
Mutta kun aika tuli, hänen vanhempansa katsoivat parhaaksi pitää Connor tavallisessa valtion koulussa ja opettaa tälle taikuutta itse kotona sivuopintoina. Connor ei siis koskaan käy Tylypahkaa.

Connor sai tietää adoptiostaan vasta 9-vuotiaana ja silloinkin vain siksi että vahingossa löysi virallisia papereita myllätessään vanhempiensa tavaroita etsiessään häneltä aiemmin takavarikoitua pimeän taikuuden historiaa käsittelevää kirjaa, (josta hän oli kiinnostunut vain lapsenomaisen kiinnostuksen ajamana.)
Hänelle ei ole kerrottu biologisten vanhempiensa olevan sisarukset eikä ylipäätään mitään totuudenmukaista biologisesta suvustaan ja alkuperästään. Hänelle on väitetty kakkien biologisten lähisukulaistensa kuolleen velhosodassa, toiveissa että tämä intohimoisesti mysteerejä tutkiva pikkupoika jättäisi asian sikseen. Eihän tämän alkuperässä ole mitään mikä olisi hänelle tarpeellista tietää, ainakaan vielä nuorella iällä. Jos hyvin kävisi, hänen adoptiovanhempansa toivovat, poika lakkaisi välittämästä niistä ajan kuluessa. Sosiaalitoimi on jopa kieltänyt kaiken kontaktin pojan ja tämän biologisen isän välillä.

Connor on kuitenkin hieman toista mieltä. Hän aavistaa jonkinlaisen valheen, eikä ole täysin jättänyt sukututkimustaan, vaikka vähänpä hän vielä alaikäisenä sen eteen saa tehtyä ilman vanhempiensa lupaa.
Connor rakastaa adoptiovanhempiaan niin välittömästi ja syvästi ainoina oikeina vanhempinaan ja on ylpeä isoveli, ettei liian usein edes muista olevansa adoptoitu. Tarkoituksena on että juurensa selviää hänelle ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. Myös se kummalle puolelle sen ja onnellisen adoptiokasvatuksen yhteisvaikutukset hänet sodan tuulissa kallistaa, on vielä auki.

MUUTA

• Perhe kuuluu tulojensa puolesta sosiaaliseen yläluokkaan, isä Alex kun on psykiatri ja Juliet on lääkäri ja kumpikin ovat kokeneita.
  
  
• Connorin puheääni 7-8v ja 9-12v
• Alexin puheääni
• Juelitin puheääni