Benjamin King / Luke Milan

SIEPPAUS JA LÖYTYMINEN

27.7.1959, Maanantai

Jästien kansallisessa televisiossa ilta-kuuden uutiset ja radiossa sekä päivän iltalehdet kuuluttavat 5-vuotiaan suttonlaisen pikkupojan, Benjamin Kingin kaappauksesta joka tapahtui aiemmin tuona päivän, yhden aikaan iltapäivällä. Poika oli vanhempiensa, Josephinen ja Aaronin, kanssa ostoksilla keski-Lontoossa ja joko eksynyt tai lähtenyt omille teilleen.

Tällä hetkellä viimeisimmät tiedetyt havainnot Benistä on keskustassa Strandilla, Charing Crossin metroaseman edustalla jossa poika muutaman muun lapsen joukossa katseli kissanpentuja joita luovutettiin hyviin koteihin, ja sitten – ilman kissanpentua – kävelemässä nuoren naaisen kanssa ja lopulta nousemassa tämän kanssa autoon kadun toisella puolella. Muita autossa ei havaittu. Kaksikko oli jutellut tuttavallisen oloisesti, mutta kukaan tähän mennessä yhteyttä ottanut silminnäkijä ei ollut kiinnittänyt liiemmin huomiota siihen mistä.
Etsinnät ovat laajentuneet maan kattaviksi sillä poika on niin nuori ja kaappaaja perheelle tuntematon.

Nainen kuvaillaan; arviolta kaksikymppinen, vaaleat pitkät hiukset ja pienikokoinen, noin 160cm pitkä sekä hieman ylipainoinen – ei lihava vaan hieman pyöreä. Yllään tällä oli vaaleansiniset farkut, valkoinen aluspaita ja vaaleansininen nappipaita sekä lenkkarityyliset kengät.
Benin tuntomerkeiksi annetaan; keskiverto 5-vuotiaan pituinen eli 113cm, normaalipainoinen ja hyvin terveen oloinen. Harmaansiniset silmät jotka näyttävät joissain valoissa vihreiltä, ja hiukset ovat vaaleat ja luonnonkiharat, paitsi kiharat eivät tietenkään näy jos hiukset leikataan tarpeeksi lyhyiksi. Pojalla oli yllään valkoinen t-paita jossa oli Mikki Hiiren kuva, ja tummansiniset sivutaskulliset hieman polvien alapuolelle ulottuvat shortsit sekä valkoiset sukat ja vaaleanruskeat sandaalit.

Taikayhteiskunnassa Päivän Profeetan erikoispainos yms. vakavasti otettavat lehdet ja radio sekä aurorit, kuuluttavat tapauksesta samana iltana. Ylläkerrotun lisäksi kerrotaan pojan ja tämän perheen olevan puoliverisiä ja ettei naisen taikavoimaisuudesta ole varmaa tietoa mutta vähitnäänkin tämä tuntee jonkun taikavoimaisen, sillä Benjaminia ei kyetty tavoittamaan pöllön avulla eli joku on asettanut poikaan jäljityksenestoloitsun.
Uutisointi ja etsinnät ovat myös taikayhteiskunnan puolesta välittömästi maanlaajuisia, jästien syiden lisäksi ottaen huomioon että jos kaappaaja oli tai tuntee taikavoimaisen, nämä olisivat voineet ilmiintyä mihin tahansa.
Benjaminin isoisä, Stephen King, on aurori ja osallistuu lapsenlapsensa etsintöihin.

Seuraavana päivänä, (tiistai), pojan vanhempia haastatellaan näiden kotona, Päivän Profeettaan ja illalla suorassa lähetyksessä kansalliseen televisioon. Jacob (8v) on televisiohaastattelussa mukana pienen hetken, sanoen myös muutaman sanan veljestään, suhteestaan tähän ja tunteistaan tapahtuneesta. (Veljekset olivat hyvin läheisiä, mutta poika ei itke kameroiden edessä, vain melkein.)

---> Kuluvalla viikolla, (tiistai -->) lehdet ja televisiouutiset seuraavat aurori/poliisitutkintoja ja muistuttavat ihmisiä mihin numeroihin voi soittaa jos tietää asiasta yhtään mitään. Muutama valokuva Benistä - uusin vain pari viikkoa vanha - julkaistaan lehdissä ja televisiossa, epäillystä tehdyn poliisipiirroksen rinnalla. Uusinta valokuvaa käytetään myös KADONNUT-julisteissa joita poliisi ja vapaaehroisavustavat siviilit levittävät ahkerasti ympäri Lontoota, ja aurorit & vapaaehtoiset siviilit myös muualle Englantiin.

1.8.1959, Lauantai

09:00 aamulla, kansallisessa televisiossa, jästipoliisi tekee korostavan avustuspyynnön kansalaisille sillä tähän asti saadut johtolangat ovat johtaneet King's Crossin pahamaineiseen (huumeiden ja prostituution valtaamaan) kaupunginosaan, josta etsitty auto löytyi mutta ei jälkeäkään pojasta tai naisesta.
Seuraavien kuukausien aikana soittoja havainnoista King's Crossin kaupunginosassa katoamispäivänä, ja siellä täällä ympäri maata tulee runsaasti, mutta suurin osa on virheellisiä. Harvat oikeat havainnot auttavat poliisia jonkin verran eteenpäin, mutta eivät kovin pitkälle. (Koska myöhemmin sieppauspäivänä kaappaajat kaikkoontuivat, mitä jästit sen enempää kuin auroritkaan eivät pysty suoraan jäljittämään.)

17.8. 1959-16.1.-1960 – Maanantai-Lauantai

Illalla taikayhteiskunnan ja jästien media on saanut uusia dramaattisia uutisia Kingeistä;
Kolme viikkoa sitten kadonneen Benjamin Kingin isä ja äiti, Aaron ja Josephine, ammuttiin aamukymmenen aikaan heidän etsiessä nuorimmaistaan King's Crossin kaupunginosassa jonne varmimmat jäljet olivat päättyneet.
Tekijät olivat laittomia aseita kantavia huumerikollisia eli pariskunta vaikutti kuolleen viattomina ja mitään tietämättöminä sivullisina jonkinlaisessa välikohtauksessa.
Aaron ammuttiin vahingossa ja kuoli välittömästi, vaimonsa ammuttiin tahallisesti jotta tämä ei pääsisi kertomaan heistä. Myös Josephine kuoli välittömästi. Epäillyistä annetaan tuntomerkit.
Jästipoliisi ei tiedä eikä ymmärrä miksi pariskunta päätti mennä sinne kahdestaan vaikka heillä oli vielä toinen pieni poika huolehdittavana. Taikayhteiskunnassa arvellaan että nämä luottivat selviytymiseensä koska, perheen kertoman mukaan, kantoivat taikasauvoja mukanaan eivätkä aikoneet viipyä kauan.

---> Poliisit etsivät syyllisiä, kunnes muutaman päivän päästä, torstaina 20.8., nämä – kaksi parikymppistä nuorta miestä - ilmestyvät itse poliisiasemalle tunnustamaan, ja valheenpaljastustestillä vahvistamaan että heillä ei ole mitään tekemistä pariskunnan lapsen kaappauksen kanssa eikä mitään tietoakaan. Toiveissa että antautuminen ja syyttömyys lapsensieppaukseen lieventäisivät tuomiota. Eipä lieventänyt.
Miehet pidetään vankilassa odottamassa oikeudenkäyntiä, kohdaten muutaman murhasyytteen ja laittoman tuliaseen omistamisen ja kantamisen syytteen - mutta ensimmäinen ja pääasiallinen syyte koskee Kingin pariskunnan kuolemaa.
Neljä kuukautta myöhemmin, torstaina, 31.12.1959, kaksikon oikeudenkäynti alkaa ja perjantaina 15.1.1960, viimeisen istunnon jälkeen jury toteaa heidät syylliseksi kaikkiin syytteisiin. Miehet tuomitaan elinkautiseen vankeuteen, (koska kuolemanrangaistus useimmissa murhatapauksissa lakkautettiin 21. maaliskuuta 1957), plus muutama vuosi päälle laittomasta tuliaseen halussapidosta ja käytöstä. Tämän tuomion takia heille ei edes nostettu syytteitä muista, mm. huumerikoksista joista heitä myös epäiltiin.
Tämä kaikki on jästien ja taikayhteiskunnan lehdissä ja tapausta seurattiin jonkinverran myös jästien televisiossa - mutta uutiset keskittyivät enemmän Benin etsintää koskeviin tutkintoihin.

---

VUOSIEN KULUESSA:

Varmoja jälkiä ei enää löydy. Parin vuoden sisällä tapaus muuttuu kylmäksi eikä sitä siis enää pidetä aktiivisissa tutkinnoissa vaan sitä tutkitaan silloin kun mitään mahdollista uutta tietoa saadaan jotain kautta.
Marraskuussa 1966, Benjamin julistetaan laillisesti kuolleeksi sillä yli seitsemän vuotta on kulunut tämän katoamisesta eikä vuosiin ole ilmennyt minkäänlaisia havaintoja. Poikaa etstään tästä lähin yhtä todennäköisesti kuolleena kuin elävänä.
Vuonna 1987 Benin tapausta vertaillaan Ian Bradyn - '60-luvun puolivälissä tuomitun sarjamurhaajan/lapsenmurhaajan - uusimpiin tunnustuksiin joissa tämä antoi sumittaisia yksityiskohtia eikä lainkaan uhrien henkilöllisyyksiä. Miehen antamia yksityiskohtia ei onnistuta yhdistämään mihinkään selvittämättömään katoamiseen.

Poliisipiirros Benjamin kaappauksesta epäillystä naisesta sekä ikääntymisprosessi-piirros pojasta uusitaan ja julkaistaan viiden vuoden välein aina vuodesta 1959 asti, pojan alkuperäisen 5-vuotis-valokuvan rinnalla.

---

27.11.1992, Perjantai --->

Perjantain aamu-uutisissa, ja lehdissä niin jästi- kuin taikayhteiskunnassakin etusivulla ja suurin otsikoin - leviää tieto, että yli 33 vuotta sitten 5-vuotiaana kadonnut, kidnapattu Benjamin King, on palannut kotiin.
Että virallisesti mies löytyi kaksi päivää sitten keskiviikkona, kun edellisenä maanantaina otettujen sormenjälkinäytteiden tulokset saapuivat rikoslaboratoriosta poliisille (ja Jacob King, uhrin veli joka työskentelee jästipoliisissa, toimitti ne Taikaministeriöön todiesteiksi.)

Viikonlopun aikana useat lehdet painavat oman versionsa uutisesta.
Mikään näistä ensimmäisistä viikonlopun uutislähetyksistä tai lehtiartikkeleista ei sisällä tuoretta valokuvaa Benistä eikä mitään kuvaa muistakaan Kingeistä! Ainoastaan samoja kuvia joita lehdissä ja televisiossa julkaistiin silloin kymmeniä vuosia sitten sekä vanhoja poliisipiirroksia.

Ylläkerrotun lisäksi ne pohjaavat poliisin ja aurorien kertomaan, mikä puolestaan pohjaa Benin ja perheensä kertomaan;

(Seuraava ei ole uutisartikkeli, vaan vain minun tiivistelmäni ensimmäisten uutisten sisällöstä.)

* Ben – nykyään Luke Milan – asuu kotikaupungissaan Suttonissa jonne muutti kolmetoista vuotta sitten. Sattumalta hän tutustui alkuperäiseen perheeseensä viime Halloweenina, kun hän oli kummipoikansa lapsenvahtina tämän vanhempien loman aikana. Ben oli tämän mukana valvomassa karkki-vai-keppos-kierroksella, ja illan aikana kummipoikansa lyöttäytyi toisen pikkupojan seuraan, jota tämän isä valvoi.

Pojat tahtoivat tapailla lisää ja miehetkin tulivat hyvin toimeen, joten seuraavan parin viikon aikana he kyläilivät toistensa luona viikonloppuisin. Tämän luona ensimmäistä kertaa käydessään, Jacob totesi huvittuneena että mies sattui asumaan samassa talossa jossa hän kasvoi osan lapsuuttaan. Ben kertoi tämän seikan nostaneen hänen mieleensä muutamat oudot muistot joita hän oli tuossa talossa kuluneiden vuosien aikana kohdannut, muttei siihen mennessä ollut lainkaan varma mitä ne oikeastaan olivat – ajatellut niiden olevan toiveajattelua tai hulluutta eikä ollut lähtenyt kaivelemaan, peläten jälkimmäistä.
Seuraavalla viikolla hän kuitenkin päätti käydä Kingien luona ja jutella asiasta Jacobin kanssa. Koska miehet jakoivat osan kyseisistä muistoista, Jacob kertoi kadonneesta pikkuveljestään. Tämän viikon maanantaina Ben kävi poliisiasemalla jättämässä sormenjälkinäytteen.
Keskiviikkona pari päivää sitten, selvisi että mies ja tämän perhe joihin hän oli tutustunut tosiaan ovat hänen veljensä, veljenpoikansa ja veljentyttärensä. (Lasten nimiä ja ikiä ei mainita, Jacobin pyynnöstä poliisi ei luovuttanut niitä medialle.)

Ben on myös kertonut elämänsä olleen pääosin onnellinen, ja että kasvoi aikuisikään asti pienessä kylässä Englannin maaseudulla, lopulta lähes tietämättömänä alkuperästään, muistaen vain veljensä hämärästi. Veljestä ei kuitenkaan puhuttu hänen kasvunsa aikana joten hän oli lopulta työntänyt sen alitajuntaansa josta se oli takaisiin Suttoniin muuton jälkeen, silloin tällöin, noussut jälleen pintaan. Poliisi julkaisi myös että tuon kaappaajan senhetkinen olinpaikka on varmistamaton, ja ettei Benjamin ole kertonut vielä tarkemmin elämästään tämän kanssa. *

--> Poliisille Ben on kuitenkin kertonut tarkalleen missä kasvoi ja kuka tuo nainen oli sekä milloin ja miten tämä kuoli, mutta niitä tietoja ei ole luovutettu tässä vaiheessa vaan poliisi pitää tutkinnan etenemisen pimennossa.
Pääsyyllisestä Ben ei maininnut jästipoliisille mitään, vaan väitti naisen toimineen yksin sillä ei halunnut riskeerata kokemustensa vuotoa julkisuuteen, kun siitä ei olisi enää mitään hyötyä – miehenkin ollen kuollut.
Auroreille hän kertoi naisen olleen surkki ja mukana olleen myös velho, mutta tämän tosiaan kuolleen jo samana vuonna (valheellisesti väittäen, että luonnollisista syistä.) Mutta miestä ei siis mainita taikayhteiskunnan mediassa, jottei se vahingossa vuotaisi jästiyhteiskuntaan ja riskeeraisi taikuuden salassapysymistä.

Tiistaina 1.12, illalla poliisi julkaisee tiedon että epäilty osoittautui jo vuosia sitten kuolleeksi ja ettei muita epäiltyjä ole. Naisen nimeä ei julkaista sillä tämän syyllisyyden jääden virallisesti vain epäillyn tasolle, eikä tämän läheisille haluta tuottaa mediaongelmia. Kertovat myös ettei tämän talosta löytynyt mitään epäilyttävää tai mitään mikä viittaisi pojan pahoinpitelyyn.
Torstaina 3.12., ensimmäiset artikkelit tuoreiden kuvien kera julkaistaan. Kuvat ovat lähinnä Benistä, pari luvan kanssa otettua, mutta muutama salakuva veljeksistä, tai koko perheestä yhdessä ulkona eksyy myös joukkoon.

Henkilökohtaisissa haastatteluyrityksissä Luke/Bem kieltäytyy kertomasta enempää tai antamasta yksinoikeudellisia haastatteluja ihan lähiaikoina - sanoo vain haluavansa ensin käsitellä menneisyyttään itse ja tutustua oikeaan perheeseensä rauhassa, ja että ei kokenut pahoinpitelyä tältä naiselta mutta on onnellinen että löysi oikean perheensä. Ja kertoo viettävänsä joulun pyhät maalla – (ei kerro tarkemmin missä) - ainoastaan velejensä ja uuden perheensä kanssa ja toivovansa että heidät jätetään rauhaan – etenkin lapset. Sillä nämä eivät vielä tiedä tapauksesta mitään enempää kuin mediakaan.
Tapauksen totuushan on varsin dramaattinen, mutta Luke/Ben tekee kaikkensa ettei media sitä selvittäisi jotta hän ja perheensä pääsisi mahdollisimman vähällä myllytyksellä.
Myöskään Jacob, Hunter ja Freya tai muutkaan perheen läheiset eivät tässä vaiheessa anna syvempiä haastatteluja, vaan saattavat vain vastata satunniasesti kysymyksiin tai kommentoida asioita silloin tällöin.

La 19.12. Kingit matkustavat Lontoosta pois, lomalle, ja Jacob asettaa jokaiseen perheenjäseneen jäljityksen-estoloitsun ja hämäysloitsuja jotta ainakaan jästien media ja jästit ylipäätään eivät pääsisi heidän kumppuunsa matkan aikana saatika perillä, eivätkä ihan helposti taikavoimaisetkaan.
Maalla rentoutuvat ja piilottelevat siis Ben, Jacob ja tämän lapset Hunter ja Freya, sekä osan lomasta myös lasten äiti Carrie ja kummivanhemmat Daniel ja Julie pian 2-vuotias poikansa Cameronin kera.

Pe 31.12. Kingit palaavat kotiin Suttoniin ja Jacob nostaa jäljityksen-eston ja purkaa hämäysloitsut.

Koska niin monia kysymyksiä on jäänyt ilman vastausta ja on äärimmäisen harvinaista että kaapattu lapsi löytyy monien vuosien saati vuosikymmenten jälkeen, media sitkeästi yrittää onkia lisää tietoja seuraavien kuukausien aikana – lähinnä perheen aikuisilta, olettaen ettei nuorille lapsille kuitenkaan kerrottaisi läheskään kaikkea. Raportit kykenevät yleensä kertomaan vain tapauksen harvinaislaatuisuudesta, ihmettelemään Benin haluttomuutta vastata kysymyksiin jos elämänsä kerta oli enimmäkseen onnellinen ja mitä 'enimmäkseen' tässä tapauksessa siis sulkeekaan pois, sekä perheen ainakin ulospäin hyvältä vaikuttavasta toipumisesta.
---> Ei perheen ympärillä toki tauotta mediaväkeä tai muita uteliaita pyöri, mutta muutos on huomattava ottaen huomioon aiemman lähes täydellisen tuntemattomuuden. (Lähes = vuosikymmenten takainen Benin kaappauksen uutisointi, ja se että Jacob on erilaisten rikosten tiimoilla poliisina/poliisikersanttina joskus joutunut oikeusistuntoihin todistajaksi ja kommentoinut lehdistölle rikosuutisissa poliisityön tiimoilta ja näin ollen hänen nimensä on ennenkin ollut lehdissä.)

12.2.1993, sunnuntaina, ja siitä eteenpäin median ja lopulta kansan huomio aiheen suhteen jakautuu ja painottuu toisaalle, sillä iltauutisissa kerrotaan Englannissa puoli neljän aikaan tapahtuneesta, Bootlen kaupungissa (Liverpoolin lähellä) kaapatun 2-vuotiaan pojan tapauksesta josta epäillään kahta vielä tunnistamatonta nuorukaista, mahdollisesti teiniä, jotka nähdään turvakameran kuvassa taluttamassa taaperoa pois.
Kaksi päivää myöhemmin, ystävänpäivänä iltauutiset kertovat äärimmäisen dramaattista päivitystä - tuon taaperon löytyneen kuolleena junaraiteilta aiemmin päivällä hieman kolmen jälkeen...ja tutkinnassa selvinneen että poika kuoli jo ennen junan törmäystä. Päivien kuluessa tapaus muodostuu yhdeksi Britannain kuohuttavimmista ja kansalaisten vihaa nostattavimmista tapauksista.
Benin tapausta ei kuitenkaan unohdeta, ilmeisistä syistä, mutta Kingit saavat olla huomattavasti enemmän rauhassa.

1.3.1993 Luke/Ben vaihtaa virallisen nimensä takaisin alkuperäiseen, Benjamin King.

Kesään 1993 mennessä median kiinnostus Kingien tapauksen tietojen päivittämiseen vähenee huonojen tulosten ja tuon toisen pikkupojan tapauksen etenemisen vuoksi, ja enää vain silloin tällöin joku yrittää kaivella Benin menneisyyttä.
Ehkä jopa, kun perheelle on annettu kunnolla tilaa ja rauhaa, onnistuu saamaan kunnon haastattelun Beniltä ja/tai joltakin perheenjäseneltä.
(Voidaan ottaa pelejä, jos joku innostuu lehtireportterin tai vastaavan hahmoksi luomaan.)

---

~ HISTORIALLISTA TAUSTATIETOA:

* LASTEN TURVALLISUUDESTA:

Myöhäiselle 1950-luvulle asti Iso-Britannian lapset saivat leikkiä todella vapaasti ja ilman vanhempiensa valvontaa, kaduilla ja kaukanakin kotoa. Heitä ja vieraita ohikulkijoita pitivät silmällä vain naapurit ja sukulaiset.
Lapsenmurhaajat, pedofiilit ja muut sellaiset eivät tietenkään olleet mitään uutta, niitä on ollut aikojen alusta asti, mutta 1900-luvun puolivälin tienoille Iso-Britanniassa ne oli sen verran harvinaista ja vanhempien mielessä kidnappauksia tapahtui suuremmassa mittakaavassa ja salakavalammin. Lisäksi kadut oli vielä entisten vuosisatojen tyylisiä terassikatuja joilla lapset pystyivät turvallisesti leikkimään vaikka autokin oli jo keksitty. Joten lasten luotettiin olevan turvassa ulkoleikeissäkin hyvin löysällä valvonnalla.

Myöhäiseltä 1950-luvulta eteenpäin alkanut asuinalueiden ja talosuunniitelujen uudistukset tekivät naapureiden ja sukulaisten etäisen valvonnan käytännössä mahdottomaksi ja tilaisuudet kaappaajille ja pedofiileille lisääntyivät. Ja monia tuhansia katuja uudistettiin, mikä lisäsi lasten kuolemia auto-onnettomuuksissa. Yhä vanhemmat kokivat lapsilleen suuremmaksi uhkaksi liikenneonnettomuudet joita sattui enenevässä määrin kun isät ja äidit alkoivat ajaa lapsensa autolla kouluun ja koulusta, suojellakseen näitä ulkomaailman vaaroilta.

1960-luvun puolivälissä ihmisten asenne lasten ulkoleikkien vapautta kohtaan muttui.
Sillä lokakuussa 1965 luoteis-Englannissa poliisi pidätti pariskunnan Ian Brady (7. päivä) ja Myra Hindley, (11. päivä). Heistä nousseet televisiouutiset ja tarinat olivat yksiä 1960-luvun sensaatiomaisimmista.
Brady ja Hindley olivat raiskanneet ja murhanneet viisi 10-17-vuotiasta lasta, 12. heinäkuuta 1963 ja 6. lokakuuta 1965 välillä. Osan murhista he olivat valokuvanneet ja ääninauhoittaneet. Tapaukset alettiin tuntea nimityksellä Nummimurhat.

Heidät epäiltiin ensin vain yhden, 17-vuotiaan, pojan murhasta, mutta 15. lokakuuta nousi todisteita useammasta murhasta ja 16. lokakuuta nummilta jonne johtolangat olivat vieneet, löydettiin 10-vuotiaan tytön ja 12-vuotiaan pojan jäänteet.
Oikeudenkäynti alkoi 19. huhtikuuta 1966.
Kaksikko väitti olevansa syytön kaikkiin murhiin, mutta 6. toukokuuta, vain kahden tunnin neuvottelun jälkeen, jury totesi heidät syyllisiksi kaikkiin syytöksiin. Koska Englannin laissa kuolemanrangaistus murhasta oli jo lakkautettu kaikissa tapauksissa, heidät tuomittiin kaksinkertaiseen ja kolminkertaiseen elinikäiseen vankeuteen.

--> Kaksikymmentä vuotta myöhemmin - vuonna 1985 - Brady väitetysti tunnusti kaksi murhaa lisää, lehtimiehelle. 16-vuotiaan tytön ja toisen 12-vuotiaan pojan. Poliisi heitä jo epäilikin sillä kyseiset lapset olivat kadonneet samoihin aikoihin samalta alueelta kuin jo todetut uhrit.
12/1986-12/1987 kumpaakin vietiin nummille avustamaan etsinnöissä, mutta vain yhdellä kerroista löytyi mitään, nimittäin oikea alue ja 1.7.1987, 16-vuotiaan tytön jäänteet löytyivät.
Tuon heinäkuun alkupuolella Brady kirjoitti BBC:n uutistoimittajalle, antaen summittaisia yksityiskohtia viidestä muusta murhasta jotka hän väitti tehneensä, mutta kieltäytyi paljastamasta uhrien henkilöllisyyksiä. Poliisi ei onnistunut yhdistämään annettuja yksityiskohtia mihinkään yhä selvittämättömiin katoamistapauksiin.
24. lokakuuta 1987 poliisi lopetti viimeisen uhrin, 12-vuotiaan pojan etsinnät, vaikka ruumista ei ollut löytynyt.
Brady ja Hindley eivät käyneet läpi uusia oikeusistuntoja näiden kahden uuden tunnustuksen myötä, sillä katsottiin ettei niistä olisi mitään hyötyä, molempien jo istuessa moninkertaista elinkautista.

Vuonna 1993 Britanniaa (ja maailmaa) järisyttää erityisen karmiva lapsensieppaus- ja murha.
Britanniassa tapaus aiheutta valtaisaa kansallista kuohua ja vihaa syyllisiä kohtaan, etenkin paikallisesti. Ensimmäiset kymmenen päivää ovat erityisen dramaattisia.

Perjantaina 12. helmikuuta, Bootlen kaupunki, Merseyside - lähellä Liverpoolia, Englannissa.
2-vuotias James Bulger, siepataan ostoskeskuksesta puoli neljän aikaan tämän harhailtua ulos lihakaupan ovesta jossa hänen äitinsä parhaillaan teki ostosta. Turvakamerakuvan tyypillisen huonolaatuisuuden vuoksi sieppaajia ei voida noin vain tunnistaa tai edes ikää arvioida tarkkaan.
Lauantaina 13. päivä iltapäivällä, poliisi julkistaa turvakamera-kuvan lehdissä ja kuuluttaa ”kahden nuorukaisen” jodattaneen Jamesin pois. Aiemmin samana päivänä Jamesin äiti tekee televisiossa julkisen anomuksen lapsensa sieppaajille. Tapausta tutkitaan välittömästi maanlaajuisesti.

Kaksi päivää Jamesin etsinnät hallitsee uutislähetyksiä, kunnes sunnuntaina 14. helmikuuta, klo. 15:15, neljä poikaa löytää Jamesin kahtia haljenneem ruumiin junaradalta Liverpoolista, noin neljä kilometriä ostoskeskuselta josta tämä oli siepattu. He olivat vain etsimässä jalkapalloja...
Tutkinnoissa selviää, että poika oli kuollut ennen junan törmäystä ja vammoista päätellen murhan tuloksena, eli syylliset olivat yrittäneet naamioida kuoleman onnettomuudeksi...eikä tämän kuolema ollut helppo – poikaa oli mitä ilmeisimmin kidutettu pitkään ja ehdottoman hirvittävästi, ja tietyistä yksitiskohdista poliisi epäilee että rikoskeen ssattoi liittyä myös seksuaalista ahdistelua.

Poliisi käy läpi lähikoulujen oppilaita jotka olivat poissa tuona perjantaina, ja soittoja tulee yhdestä jos toisestakin ongelmalapsesta, ja jopa jotkut vanhemmat soittavat ilmoittaen oman lapsensa epäillyksi!
Kahtakymmentä 10-15-vuotiasta poikaa haastatellaan, joko epäiltyinä tai todistajina, mutta kaikki päästetään vapaaksi.
Tiistaina 16. päivä illalla, saamansa vihjeen perusteella poliisi käy pidättämässä 12-vuotiaan pojan, minkä aikana asukkaat raivostuivat ja hyökkäävät talon kimppuun, rikkoen ikkunoita ynnä muuta – vaikka poikaa ei ole edes virallisesti syytetty mistään. Pojan perhe joudutaan siirtämään muualle, ja vaikka poikaa ei lopulta voida syyttää mistään, tämä perheineen joutuu pakenemaan kaupungista.
Keskiviikkona 17. päivä Jamesin isä ja äiti tekevät rauhoittumispyynnön eilisiltaisen kohtauksen jäljiltä, ja poliisi paljastaa Jamesin perheen hukkuvan kukkiin ja lahjoihin, niin moniin ettei heidän kotonaan ole enää tilaa vaan, perheen pyynnsötä, ne annetaan eteenpäin sairaaloihin ja vanhainkoteihin.

Torstaina 18. päivä eräs nainen uskoo tunnistaneensa turvakamera-kuvassa olevat pojat. ja illalla poliisi käy pidättämässä mainitut epäillyt eikä saata uskoa että kyseessä olisi syylliset.
Pidätyksistä ei puhuta mitään ennen kuin perjantaina 19. päivä yhdeltätoista aamulla lehdistötilaisuudessa, jossa he kuvailivat sitä merkittävänä läpimurtona. Iltapäivä-neljältä jukaistaan ensimmäinen tieto Echo-lehdess; kaksi 10-vuotiasta poikaa on pidätetty ja kuulusteltavana, epäiltynä Jamesin kaappauksesta ja murhasta.
Lauantaina 20. päivä aamulla Echo-lehti julkaisee tiedon; kaksi 10-vuotiasta poikaa saavat myöhemmin iltapäivällä syytteen Jamesin kaappauksesta ja murhasta (sekä aiotusta kaappauksesta - he olivat yrittäneet siepata toisen 2-vuotiaan lapsen aiemmin samana päivänä, mutta tämän äiti oli estänyt sen), ja olisivat alustavassa oikeudenkäynnissä maanantai-aamuna.

Aiemmasta virheestä oppineina - polliisi ei ole päästänyt julkisuuteen epäiltyjen poikien kuvia eikä nimiä, vaan vain heidän ikänsä, ja nyt myös nostetut syytteet. Luonnollisesti, ihmisten on vaikea käsittää että lapsi voisi tehdä jotain tällaista saatika niin raa'asti kuin tässä oli kyse, joten useimmat ajattelevat kaksikon pahuutena, hirviöinä – ei niinkään ihmislapsina. Joten viha syytettyjä kohtaan kuohuu yhä.
Poikia pidetään korkean turvatason lastenkodeissa, kumpikin eri yksikössä, joissa oman turvallisuutensa vuoksi he elävät keksityn henkilöllisyyden alla, ovat muka vanhempia ja syytettyjä jostain muusta rikoksesta.

Maanantai-aamuna 22. päivä, alustavan oikeusistunnon aikana oikeustalon edustalle kerääntyy ainakin 500 protestoijaa., ja istunnon jälkeen joukko käy väkivaltaiseksi, jopa poliisien pakettiautoja kohtaan jossa syytettyjen oletettiin olevan. Tiiliskiviä ja ohjuksia heitellään. Viisi henkilöä pidätetään.
Myöhemmin paljastui että pakettiautot olivat harhautusta - syytetyt vietiin pois autoissa toista kautta.

Oikeudenkäyntiä koskevien mediaselvitysten yhteydessä syytetyjen kuvia ja nimiä ei käytetä vaan heistä puhutaan vain viittauksilla 'lapsi A' ja 'lapsi B'. Sun-sanomalehti julkaisee kuvan tikkaria pitelevästä toisesta epäillystä joka on matkalla oikeussaliin, artikkelin rinnalla joka kertoo epäiltyjen "rehevästä" elämästä lukkojen takana. Artikkeli raivostuttaa kansaa entisestää, kun epäillyille suodaan oletetusti niin mahtavia mukavuuksia.
Poikia pidetään korkean turvatason lastenkodeissa, kumpaakin eri yksikössä, joissa he oman turvallisuutensa nimessä elävät tekaistujen henkilöllisyyksien alla, esittävät vanhempia mitä ovat ja että ovat syytettyinä jostain muusta rikoksesta.

Toukokuussa pojat väittävät olevansa syyttömiä, ja marraskuussa alkava täysi oikeudenkäytni kestää 17 päivää.
Siinä ei keskitytä niinkään syyllisyyden todistamiseen sillä siitä ei ole enää mitään epäilystä, vaan sen todistamiseen voisiko 10-vuotias ymmärtää ja ymmärsivätkö nämä kaksi nimenomaista, että kyseiset teot oli väärin ja lopullista.
Jury tule tulokseen että kyllä voisi ja kyllä ymmärsivät, ja pojat tuomitaan Jamesin kaappauksesta ja murhasta 24. marraskuuta 1993. Heistä tulee 20. vuosisadan nuorimmat murhasta syytetyt ja tuomitut. Heidät tuomitaan määrittelemättömäksi ajaksi vankeuteen, (mikä normaali vastine aikuisen elinkautiselle, kun tuomittu on lapsi), tuomari suositellen vähitnään kahdeksaa vuotta. Alle 15-vuotiaita ei laiteta vankilaan, vaan korkean turvatason lastenkotiin.
Oikeudenkäynnin jälkeen tuomari määrää poikien nimet - Robert Thompson ja Jon Venables - julkaistavaksi (rikoksen luonteen ja kansan reaktion takia) ja heidän henkilöllisyytensä mukana julkaistaan viimeisimmät koulukuvat (Thompson, vasemmalla - Venables oikealla) sekä selvitykset heidän elämistä ja taustoistaan. Heidän perheensä täytyy sirtää muihin osiin maata, näiden saamien tappouhkausten takia.
Poikien elämästä ja kehityksestä vankeutensa aikana ei kerrota julkisuuteen mitään ennen kuin vasta samana vuonna (2002) jolloin heidät aiotaan vapauttaa uusien salaisten henkilöllisyyksien alla...joten ihmisille jää kuva vain 10-vuotiaista hirviöistä.

Vuonna 1993 oikeudenkäynnin jälkeen kohu jatkuu, ja tämä on yksi tapauksista jossa moni syyttää kauhuelokuvia, ja jopa tuomari mainitsi kauhuelokuvien huonon vaikutuksen. Sillä Venablen isä tapasi vuokrata kauhuelokuvia ja katsoa niitä poikansa kanssa. Tämä ei vuokrannut eroottisia eikä erityisen raakoja elokuvia, mutta Jon tykkäsi mm. piirtää kohtauksia Halloween-elokuvista. Erityistä huomiota ja väittelyä synnyttää tämän isän vain kuukautta ennen Jamesin murhaa vuokraama elokuva Child's Play 3 jossa sarjamurhaajan sielu on nuken sisällä - (Jamesin kokoisen nuken) - ja tämä ahdistelee aiemmista elokuvista tuttua aikuiseksi kasvanutta poikaa.
Myös media rummuttaa kauhuelokuvien huonoa vaikutusta ja vaarallisuutta, tyypillisen mustavalkoiseen sävyyn.

* TULIASEISTA:

Moderni Britannia hallitus on aina ollut hyvin tuliasevastainen valtio.
Vielä 1800-luvun lopulla aivan kuka tahansa, mielenterveyteen, rikostaustaan tai edes ikään katsomatta, sai ostaa minkä tahansa tuliaseen ja kantaa sitä mihin huvitti. Tuliase-liittoiset rikokset Englannissa olivat kaikkien aikojen alhaisimmissa luvuissa. Aselupalaki meni läpi helposti myös kansalaisten puolelta josta tuli hyvin vähän vastustusta.

Ensimmäinen aselaki astui voimaan vuonna 1903, joka täyskielsi aseiden myynnin alaikäisille, ja törkeisiin rikoksiin syyllistyneille ja määräsi että aseen sai myydä vain sellaiselle jolla oli sen hankkimiseen lupa. Luvan sai postitoimistosta maksua vastaan. Ensimmäinen versio modernista aselaista- ja luvasta astui voimaan 1920, jolloin poliisille määrättin valtuus jakaa lupia jos katsoivat ihmisellä olevan ”hyvä syy” aseen hankintaan.
1967 poliisi ei enää myöntänyt aselupaa ihmiselle jolla oli rikoshistoria tai taustalla mielenterveysongelmia, tutkinnan aikana poliisi saattoi käydä aseluvan hakijan kotona, ja hakija tarvitsi itsensä lisäksi toisenkin allekirjoittajan vakuudeksi tietojen oikeellisuudesta.

Edes poliisi ei pääasiallisesti kanna tuliaseita. Alunperin revolveri annettiin vain Metropolitan Poliisin yövuorossa oleville 1800-luvun lopulla ja hekin saivat itse päättää milloin sitä kantavat. 1936 eteenpäin tuliaseen konstaapelille sai luovuttaa vain poliisikersantti ja hyvästä syystä, ja vain sellaiselle joka oli koulutettu senn käyttöön.
Mutta 1952 ja 1966 tuliaseita kantavien rikollisten takia kuolleiden lontoolaisten konstaapelejen myötä kysymys poliisin oikeuksista tuliaseenkantoon yleisesti nousi esiin, ja tuloksena 17% konstaapeleista alkoi kantaa tuliasetta. Kun muutama kansalainen kuoli poliisin ampumisten vuoksi 1980-luvulla, valvontaa kiristettiin huomattavasti, monet konstaapelit menettivät tuliaselupansa ja muiden koulutusta parannettiin.
Vuodesta 1991 eteenpäin, vastausnopeuden parantaimiseksi, aseistetut poliisit vastasivat tehtäväkutsuihin erityisesti heitä varten suunnitellussa yhteisessä autossa.